• Anne Karilahti, Valmentaja

    Anne Karilahti on monipuolinen hyvinvoinnin ammattilainen ja intohimoinen valmentaja. Hän on perustanut Valmentamon, 10 vuotta toimineen ja valmentajia kouluttaneen valmennusyrityksen. Lisäksi Anne on hyvinvointikirjailija ja julkaissut kolme kirjaa: Vapaaksi, Vapaaksi kiloista ja Onnellinen tiimi – näin johdat perhettäsi. Ennen valmentajan uraa Anne on työskennellyt media- ja markkinointimaailman puolella moninaisissa tehtävissä, mikä näkyy edelleen vahvana yhteistyönä median kanssa.

    Anne on määrätietoinen ja innovatiivinen persoona, joka haluaa tukea ja auttaa toisia omalla osaamisellaan. Hänellä on ainutlaatuinen kyky nähdä mahdollisuuksia ja ratkaisuja haastavissakin tilanteissa sekä löytää luovia keinoja niiden toteuttamiseen. Vahvasti intuitiivisena ihmisenä Anne tunnistaa ihmisten potentiaalin ja hänen erityisammattitaitoaan on sen tuominen esille. Muutosten huomaaminen toisissa ja uskon luominen ihmisiin motivoi Annea, joka näkee mahdollisuuksia myös mahdottomassa.

    Annen valmennuksissa sukelletaan syvälle ydinajatuksiin ja -uskomuksiin, edesauttaen kokonaisvaltaisen muutosprosessin syttymistä. Luovien harjoitusten ja menetelmien avulla päästään haasteiden ja asioiden ytimeen ja voidaan synnyttää todellista kehitystä – laajemmin kuin vain tekemisen tasolla. 

    Anne tarjoaa asiantuntevaa valmennusta itsensä ja tunteiden johtamiseen, omien vahvuuksien löytämiseen ja itsetuntemukseen liittyen. Tiimejä ja työyhteisöjä Anne auttaa erityisesti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, työilmapiirin ja menestyvän työyhteisön teemoissa. Lisäksi Anne kouluttaa esimiehiä valmentavaan johtajuuteen – hyödyntämään hyvinvointia ja menestystä rakentavia tekniikoita ja työkaluja työssään.

    Tehokkaista tuloksistaan huolimatta valmennukset tapahtuvat kiireettömässä ja rennossa ilmapiirissä, jonka luomisessa Anne on ammattilainen. Anne osaa suostutella mieltä unelmoimaan ja ajattelemaan uskaliaasti – tunnistamaan kehittymisen ja kehittämisen mahdollisuuksia. Kun tavoitteet pilkkoo pienempiin, saavutettaviin osiin, ja tunnistaa omat, usein ajateltua suuremmat vaikutusmahdollisuudet, vain taivas on rajana! 

    AVAINSANAT: hyvinvointi, itsensä johtaminen, tunteiden johtaminen, itsetuntemus, valmentava johtaminen, työilmapiiri, tiimivalmennus, esimiestyö

    Tagit: valmentajat  kouluttajat  
      Takaisin

Työhistoria

  • Perustaja ja toimitusjohtaja, Valmentamo (2008-)
  • Hyvinvointikirjailija
  • Monipuoliset tehtävät eri medioissa (mm. elämäntaidon valmentaja tv-ohjelmassa, Kysy & Vastaa -palsta, valmennuksellisten artikkeleiden ja sisällön tuottaminen)
  • Valmennus- ja koulutusyhteistyöprojektit (mm. Fit-lehti/250 muutoksen päivää, Sitran ja Laurean yhteistyöprojekti, StartNorth 2017 -tapahtuma yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa)
  • Lisäksi yli sata yksittäistä asiantuntijahaastattelua tai esiintymistä eri medioissa tai tilaisuuksissa vuosien 2007 - 2017 aikana.

Kaikki on mahdollista.

 
 

   


Prorigin Oy – Rantatie 59, 13300 Hämeenlinna, Finland – y-tunnus 2633117-4 
 +358 500 484 477    www.seitti.pro
Tietosuojaseloste